SUOMALAISEN MOTORISTIN TUKENA

Autoliitto on myös motoristin hyvä ystävä

100-vuotisjuhliaan viettävä Autoliitto oli mukana myös MP-messuilla. Kuva Autoliitto.

Tiesitkö, että Autoliitto on nimestään huolimatta myös motoristin hyvä ystävä, eli samat edut ja palvelut koskevat niin kahdella kuin neljällä pyörällä liikkuvia jäseniä. Esimerkiksi Autoliiton Plus-jäsenyys on henkilökohtainen, joten siihen sisältyvä matkanjatkamispalvelu on voimassa myös moottoripyörällä liikuttaessa. Palvelu ei ole siis sidottu ajoneuvon malliin tai ikään, mutta on kuitenkin hyvä huomioida, että ulkomailla avustettavan ajoneuvon tulee olla alle 15-vuotias ja kevytmoottoripyörät eivät kuulu avustuksen piiriin.

Kaikille tuttuja jäsenetuja ovat mm. 12 kertaa vuodessa ilmestyvä Moottori-lehti, alennukset yhteistyökumppaneiden tuotteista ja palveluista, kuten polttoaineista, majoituksista, laivamatkoista jne. AL-kaupasta saat myös tuotteita matkailuun ja vapaa-aikaan edulliseen jäsenhintaan. Uutta on Autoliiton MotoGP-matkat. Ne ovat olleet hyvin suosittuja, ja tämän kauden molemmat matkat ovatkin jo täyttyneet.

Autoliitto on myös aivan kirjaimellisesti suomalaisen motoristin tukena valittuaan kotimaisen seisontatuen alusta HANDYn mainoslahjavalikoimiinsa. Kiitos ja onnittelut erinomaisesta valinnasta!

Autoliiton sivuille pääset tästä: autoliitto.fi